tiistai 6. maaliskuuta 2018

Haastattelussa ANDY F

Tällä kertaa haastatteluun vastasi oululainen Andy F! Olen itse suunnattoman onnellinen siitä, että Oulussakin järjestetään tapahtumia. Olen siis itse siellä asunut monta vuotta ja toivonkin haastateltavalle paljon tsemppiä tulevaisuuteenkin. Tässä siis Andy F ja Lissun kymmenen kysymystä!



1. Milloin ja miten sait ensikosketuksesi konemusiikkiin?

Ihan ensimmäinen konemusaan liittyvä kokemukseni taitaa olla reilun 20 vuoden takaa kuullessani ensi kertaa The Prodigya radiotaajuuksilta. Biisi oli No Good ja se säväytti todella pientä miestä joka ei moista ollut ennen kuullut. Siitä siirryin hiljalleen kuuntelemaan ja keräilemään trancea ja muuta vastaavaa musaa mikä oli siihen aikaan pinnalla. Konemusabileisiin eksyin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2007, Ouluun muutettuani. Siitä reilu vuosi eteenpäin ja kotoa löytyi ensimmäinen mikserini. 


2. Kerro hieman HUG Oulusta.

Syksyllä 2015 perustettu HUG Oulu, eli Hard Underground Oulu keskittyy tarjoamaan erityisesti rankempaa elektronista musiikkia vahvalla underground otteella sekä suurella sydämellä. Meininki on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) totaalisen överiksi vedettyä kieli poskessa koheltamista, koskaan kuitenkaan tinkimätöntä laatua unohtamatta. Tapahtumia on järjestetty niin maan päällä kuin sen allakin, ja tällekin vuodelle on muutama erittäin mielenkiintoinen keissi tuloillaan. Jos erittäin lämminhenkinen mutta sopivasti häiriintynyt meininki kiinnostaa niin tämä just sulle!


3. Kerro hieman Hypno-klubista.

Hypno on erityisesti teknoon ja houseen keskittyvä audiovisuaalinen taidepläjäys, jossa jokaisesta illasta pyritään luomaan omanlainen kokemus ja matka jonka läpi kuljetaan tanssien. Tapahtumat ja illan kulku suunnitellaan tarkasti soittajia ja visuaaleja myöten, moderneja keinoja käyttäen, mutta kuitenkin vahvalla old school -otteella. Hypno on suunnattu erityisesti niille joita kiinnostaa hieman kypsempi soundi sekä laadukas visuaalinen toteutus.


4. Mikä on Oulun kovin menomesta ja miksi?

Oulun kovin menomesta on tällä hetkellä 45 Special. Laadukkaat klubit ja kaupungin ainoa todella vaihtoehtoisempi yökerho. Piste.


5. Kuvaile hieman Oulun konemusiikkiskeneä.

Oulussa on erittäin lämmin ja aito meininki. Tapahtumia on nykyisellään paljon ja kaikille löytyy kaikkea. Sen lisäksi tapahtumat ovat mielestäni usein tasoltaan todella kovia, ja musiikillinen anti on paikoin hyvinkin rohkeaa ja kokeilevaa. Mutta skene ei olisi mitään ilman ihmisiä jotka bileissä käyvät, ja se on täällä ehdottomasti parasta.


6. Mikä on ollut DJ-urasi paras keikka?

Tämä on aina yhtä paha kysymys. Parhaita keikkoja on niin monia omalla tavallaan, ja sitä mukaan kun keikkoja kertyy lisää niin tulee myös lisää näitä ns. parhaita keikkoja. Jos juuri nyt täytyisi kuitenkin valita yksi niin se olisi varmasti viime marraskuussa soittamani 13 tunnin setti HUG:n Halloween bileissä. Sain todella haastaa itseni ja pääsin myös hyödyntämään musiikillista kirjastoani uudenlaisilla tavoilla. Haaveilin tämän kaltaisesta maraton -setistä vuosia ja olikin hienoa että sen sain vihdoin toteuttaa, kiitos siitä ystävilleni jonka sen mahdollistivat.


7. Mitä tulevaa keikkaasi haluaisit mainostaa?

16 Years Of FINRG joka järjestetään 31.3. HelsingissŠ Nosturisssa. Todella kovat bileet tulossa, jonka jäätävän tasokasta lineuppia tähdittää UK hardcoren kärkinimi Darren Styles. Onkin erittäin suuri kunnia olla mukana kyseisessä tapahtumassa ja näitä odotellaan jo innolla.


8. Minkä youtube-videon haluaisit jakaa? 



9. Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin kanssa, niin kuka se olisi?

Hmmm tähänkin löytyisi kymmeniä eri vastauksia, mutta jos puhutaan tämän hetkisistä haaveista niin studiosessio Reinier Zonneveldin tai John Askewin kanssa ois kova juttu. Jos mietitään realistisempia vaihtoehtoja niin yhteiskeikka jonkun kotimaisen legendan, esim. Proteuksen kanssa olisi hieno kokemus.


10. Määrittele termi "tekno".

Tekno on ihmisen ja koneen sulautuma, täyttä anarkiaa vailla sääntöjä, maailma jonne voit kadota ja maailma jossa voit tanssia loputtomiin saakka. Ei teknoa voi oikeasti määritellä, se on maailman hienoin asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti