sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Stellar City @ Fat Lady

Mitä?
Stellar-säihkettä, Tampere-Cityn bilekansaa, mieletöntä trancea ja iloista fiilistä.


Missä?
Fat Lady, Tampere, 11.5 klo 22-04


Terveisiä:
Noniin, nyt olen siis vihdoinkin päässyt sängystä ylös sen verran, että jaksan jopa hieman analysoida viime perjantain bilemeininkejä. Stellar City oli jälleen kerran loistelias tapahtuma, joka aikalailla täydellisesti täytti kaikki edellisessä kirjoituksessani hypetetyt odotukset.

Kuten yleensä, bileet alkoivat oman kämppäni uumenista etkoilla, joihin kuului hyvää seuraa, kylmää juotavaa, mainiota musiikkia ja yksi kappale hävittyjä jääkiekkomatseja (Suomi - Kanada 3-5). Katkerasta häviöstä huolimatta koko porukkamme oli mukavasti nousevissa fiiliksissä ja kukaan ei malttanut odottaa Fat Ladyyn pääsemistä ja armotonta bilettämistä. Lähdimme siis pikapikaa liikkeelle mukanamme Olvi, Bencoder ja Laura. Fat Ladyn naapurissa asuva herrasmies Eme liittyi myös seuraamme.

Saavuimme klubille vähän ennen yhtätoista, ja paikalla oli jo huomattavan paljon porukkaa. Tämä oli sinänsä harvinainen kokemus, sillä yleensä klubit rupeavat täyttymään pikkuhiljaa puolenyön jälkeen. Ehkäpä edellisistä Stellareista vaikuttuneet asiakkaat halusivat ottaa illasta kaiken irti? Väkijoukkoa valui tasaisesti sisään koko illan, kunnes koko klubi oli aivan täynnä. Onnekkaasti omalla seurueellani oli pääsy VIP-pöytiin, joten rauhaisaa omaa pöytää ei tarvinnut kauan etsiä. Baaritiski oli myös sopivasti pöydän vieressä, mikä helpotti käytännön toimimista huomattavasti koko illan ajan. Siideriä ja fisua tilaukseen! Pöydän tunnelma oli iloinen ja odottava, kun jännitimme legendaarisen Belgialaisen tranceartisti Airwaven setin alkamista.

Istumiseen kyllästyneenä päätin kuitenkin tehdä pienen tutkimusmatkan Fat Ladyn uumeniin. Klubin yläkerta oli vanha tuttu loungemainen rauhan tyyssija, jonka voin kuvitella olleen tarpeen väsähtäneille joraajille. Second Stage avautui asiakkaille muodikkaasti puoli tuntia myöhässä, mikä aiheutti lukitulle ovelle jopa hieman jonoa. Mainstagen perimmäisessä nurkassa oli valokuvauspiste, jossa bilemuistoja vaalivat reivaajat saivat otattaa poseerauskuvia kavereiden kanssa. Tällä kertaa en itse ehtinyt kuvattavaksi, vaikka näin oli alunperin tarkoitus tehdä. Fat Ladyssa riitti siis nähtävää ja tekemistä kaikille, kunhan vain lähti rohkeasti etsimään!

Airwaven keikan alkaminen nostatti klubin tunnelman lopullisesti kattoon. Tanssimassa bongasin paljon tuttuja ja muuta hyvännäköistä trancekansaa. Jälleen kerran ihmiset olivat panostaneet ulkonäköönsä ja pukeutuneet rohkeasti parhaimpiinsa. Mukana oli glowstickiä ja hulavanteita. Välkkyvät ja hohtavat bilettäjät täydensivät osuvasti Fat Ladyn omaperäistä designia, johon kuuluu muun muassa laskettava led-katto (??!) ja käsittämätön määrä erilaisia valoja joka puolella. Parempaa paikkaa saa etsimällä etsiä (vaikka rakastankin Volumea suuresti).

Airwaven jälkeen esiintynyt DJ Tab (Super8 ei valitettavasti päässyt paikalle) sai minutkin juoksemaan tanssilattialle. Tämä pikku fani-Lizsen bongasi setistä useammankin tutun biisin, mutta nimiä en kyllä saanut päähäni millään. Jos haluatte auttaa, niin laittakaa kommentteihin mahdollisesti tunnistettuja kappaleita! Tanssilattialla oli tässä vaiheessa aivan uskomaton tungos, ja tilaa tanssimiseen löytyi oikeastaan vain lavan sivuilta ja portaikoista. Porukkaa oli tanssimassa myös lavan edessä olevalla korokkeella. Nämä rohkeat tanssijat olivat kuin jonkinlainen asiakkaista kasattu esitanssiryhmä, joka toi aitoutta tunnelmaan ja jollain tapaa myös lähensi ventovieraita tanssijoita toisiinsa.

Loppuillasta väkeä pakeni mainstagen tungoksesta myös second stagelle tanssimaan. Tilaan muodostui aivan uniikit minibileet, kun porukka fiilisteli drS:n, Noble Jr:n ja Tremontin hienoja biisivalintoja. Omaan pöytäämme pääsi tässä vaiheessa parhaiten yläkerran kautta enkä jaksanut alkaa kiipeilemään, joten biletin Emen kanssa second stagella koko loppuajan. Vielä joratessakin vain jaksoin ihmetellä koko bileiden tunnelmaa ja uskomattoman hyviä esiintyjiä. Kaikki illan musiikki oli innovatiivista ja freesiä, mihin jäi pahemman kerran koukkuun. Kyllä tranceenkin saa vielä vaikka kuinka paljon uutta! Hei mutta lisää näin kovia artisteja vaan Tampereelle! Tehdään kaupungista sellainen, jonka bilepiirejä muualla Suomessa kadehditaan.

Kaikenkaikkiaan Stellareista jäi taas hyvä fiilis (vaikka siideriä menikin aika paljon...), eikä lauantaiaamuna ollut edes minkäänlaista morkkista! Ehkä osasin käyttäytyä paremmin kuin muina iltoina? Loppupeleissä hyvä seura tekee hyvät bileet, joten kiittelen kovasti kaikkia ihania tuttujani, jotka olivat iloisella tuulella ja jaksoivat katsella naurettavaa tukkaani koko illan. Kerkesin paeta paikalta juuri ennen pilkkua, kun pahimmat jonot eivät vielä olleet muodostuneet. Seuraavia Stellareita odotellessa. Chensin kautta kotiin ja petiin!

Ja tästä linkki kuvagalleriaan!


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Stellar City "Ennen"

(Huom. Stellar City "Jälkeen" tulossa lauantaina tai sunnuntaina)

Mistä puhutaan?

Stellar City Fat Ladyssa perjantaina 11.5. klo 22-04, pääesiintyjinään Super8&Tab sekä Airwave!

Fiilistelyä:

Nyt on tulossa niin kovat bileet, että päätin hieman hypettää ennakkotunnelmia tänne blogiini. Edellisestä Stellar Citystä hädintuskin toipuneena voin ilomielin ilmoittaa kaikille lukijoilleni ja muillekin hyvän musiikin ystäville, että tapahtuma on tekemässä paluuta ja lujaa. Maaliskuussa saimme nauttia Marcus Schössowin biiteistä ja nyt tulevana perjantaina tarjolla ovat kovaakin kovemmat nimet Super8 & Tab sekä Airwave. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Joskus täydellisiä kattauksia vain sattuu kohdalle Tampereellakin.

Molemmat artistit ovat minulle ennastaan hyvin tuttuja, sillä aloitin trancen kuuntelun muun muassa kyseisillä nimillä. Lukioikäisenä osasin mainita tranceartisteista vain muutamia kokoelmalevyiltä tuttuja nimiä, mutta esimerkiksi Airwave on jäänyt siitä lähtien mieleen aivan käsittämättömän hyvän musiikkinsa ansiosta. Super8 ja Tabiin minut tutustutti eräs ystäväni internetin kautta ja nimi pyöriikin edelleen säännöllisesti omilla soittolistoillani esimerkiksi etkoilla ja sateisten iltapäivien kahvimusiikkina. Itselle rakkaasta musiikista on siis kyse. Ja nyt nämä molemmat artistit ovat Tampereella, loistopaikassa, loistobileissä ja vielä saman illan aikana! Huhhuh.

Legendaarisia nimiä on tosiaan luvassa, joista esimerkiksi Airwave on tehnyt sitä parasta trancea jo iät ajat. Hypetys on tässä kohtaa täysin luvallista, sillä joillakin muusikoilla sitä luovuutta ja taidolla tekemistä tuntuu riittävän vaikka muille jakaisi. Itsekin muusikkona arvostan sitä, kun artistit tuottavat omaa musiikkiaan ainoana päämääränään saada ihmiset nauttimaan ja kuuntelemaan. Niille, joille Airwave ei ole entuudestaan tuttu, voin vain suositella kuuntelemaan tätäkin herkkua: 





Super8 & Tabilta suosittelen seuraavaa:





Ja vielä myöskin mainstageartisti Ville Lopen tuotantoa:




Olen itseasiassa missannut Super8 ja Tabin Suomen keikkoja parikin kappaletta, mikä on jäänyt harmittamaan suuresti minunlaistani konemusiikin suurkuluttajaa. Viimeisimpänä esimerkkinä artistin keikka Senssillä, mihin en loppupeleissä päässyt kamalan väsymyksen ja nuhataudin kaatamana. Tällä viikolla saa siis olla vähintään luonnonkatastrofi kyseessä, jos haluaa estää lähtöni bileisiin. Super8 ja Tab on kuitenkin eräs kaikkien aikojen suosikkinimistäni koko konemusiikin kirjon alueella. Tämä loistava tranceduo on niittänyt mainetta myös ulkomailla, mikä on kiinnostanut Suomen mediaa ja kulttuuriväkeä hävettävän vähän. (Kyllä HIM ja Nightwish muistetaan, mutta entäs konemusiikki?)

Näillä puheilla voin siis iloisin mielin kutsua joka iikan perjantaina Fat Ladyyn, todennäköisesti koko kuun eeppisimpiin bileisiin. Ilta on otollinen myös konemusiikin hienoutta epäileville, sillä luvassa on mitä todennäköisimmin kaikkea muuta kuin geneeristä "jumputusta" ja omituista väkisin sivuaskeltamista. Kuten jo edellisessä blogissa kirjoitin, Stellar City on "the place to go", varsinkin kun artistibuukkaukset ovat tätä luokkaa. Odotukset ovat korkealla, kun paikkana toimii Tampereen säihkyvin yökerho ja levyjä on pyörittämässä ei vain yksi, vaan useampi superkovaa nimeä. Koulut loppuvat pikkuhiljaa ja ilmat lämpenevät, joten miksipä ei lähteä vähän joraamaan? Jos ei muuten, niin ainakin minua morjenstamaan. :) Lauantai-aamu on täten kaikilta peruttu. (Minun luvallani...)

P.S. Pysykää blogin äärellä myös bileiden jälkeen! Jälkisetvimistä on luonnollisesti luvassa lauantaina tai sunnuntaina (heti kun pääsen sängystä ylös).